Silvia Verges

// Baletti, Pointe //

Silvia on valmistunut Institut del Teatresta Barcelonassa, joka on hänen kotikaupunkinsa. Vuodesta 1993 vuoteen 2002 hän työskenteli Ballet de Euskadissa, Meksikon Kansallisoopperassa ja National Theatre Mannheimissa Saksassa. Hän on esiintynyt klassisissa rooleissa kuten Pas de Vendange Gisellessä, Joutsenlammen Neljässä Joutsenessa, Bajadeerien Varjoissa, Pähkinänsärkijässä sekä muiden muassa Mark Godenin, Octavio Zeivyn, Antonio Gomezin ja Mark McClainin nykytanssiteoksissa. Vuonna 2003 hän muutti Lontooseen opiskelemaan The Placessa, ja suoritti Master of Arts-tutkinnon nykytanssissa ja koreografiassa. Hän on asunut ja opettanut tanssia Suomessa vuodesta 2007 lähtien.

‘Vaikka ensin opiskelin Vaganova-menetelmässä, myöhemmin olen myös opiskellut useita eri balettitekniikoita, etupäässä kuubalaista ja amerikkalaista, sekä nykytanssia Grahamin, Cunninghamin, ja release- sekä somatic-tekniikoilla. Eniten työskentelyyni ovat vaikuttaneet Feldenkrais ja release-tanssitekniikat. Tunneillani keskitymme liikkeiden linjaukseen sekä voiman ja hengityksen oikeaan käyttöön lisätäkseni oppilaideni oman kehon tuntemusta, jännitysten vähentämistä sekä saavuttaakseni mahdollisimman suuren hyödyn eri harjoituksista. Nautin saadessani työstää ja ymmärtää liikettä eri perspektiiveistä, kunnioittaa estetiikkaa ja tekniikan sääntöjä kuten baletissa, mutta aina työskennellen sisäisestä liikkeestä lähtien, tietoisena kehosta ja ilmaisusta.’

TANSSIKESKUS FOOTLIGHT KESKUSTA

SALIT: MANSKU 1-4
Mannerheimintie 6 A-B (4.krs.),
00100 Helsinki
Puh: 010 239 7690 / 050 551 3362
Email: studio@footlight.fi
Aukioloajat
Kaikki laskutusasiat hoidetaan Manskun oppilastoimistossa, sähköposti  laskutus@footlight.fi
TANSSIKESKUS FOOTLIGHT LEPPÄVAARA

SALIT: LEPPIS 1-3
Konstaapelinkatu 4
(Kauppakeskus Galleria 2. krs.)
02650 Espoo
Puh: 050 373 1951
Aukioloajat 
Leppiksessä toimii täyden palvelun tanssitarvikeliike, joka palvelee kaikissa tarvikkeisiin liittyvissä kysymyksissä.
TANSSIKESKUS FOOTLIGHT LAUTTASAARI

SALIT: LAUTTIS 1-3
Itälahdenkatu 18A, 2. kerros
00210 HELSINKI
Aukioloajat 
TANSSIKESKUS FOOTLIGHT ROIHUVUORI 

Porolahden peruskoulu, Roihuvuorentie 2, liikuntasali


TANSSIKESKUS FOOTLIGHT 
LAAJASALO

Borgströminmäen asukastila, Föglönkuja 1 (Kruunuvuorenranta) 

Laajasalon peruskoulun liikuntasali, Holmanmoisionpolku 1
TANSSITARVIKELIIKE 
FOOTLIGHT JA NETTIKAUPPA
Yrjönkatu 25, 00100 Helsinki
Konstaapelinkatu 4, 02650 Espoo

Yhteistyökumppanit

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram