Pääsky Miettinen

// Show, Lastentanssi, Lasten Show, Street //

Olen valmistunut tanssija-koreografiksi The Danish National School for Performing Arts -koulusta Kööpenhaminasta keväällä 2022.

Korkeakoulutuksen ja sitä edeltäneen monen vuoden aktiivisen tanssin harrastamisen aikana olen kartuttanut monipuolisesti kokemusta nyktanssista, showtanssista, katulajeista kuten housesta ja hiphopista, baletista, jazzista, improvisaatiosta ja kehonhuollosta. Opettamiseen ja lasten kanssa työskentelyyn osaamiseni on kertynyt esimerkiksi toimiessani usean vuoden ajan kesäleirien ohjaajana ja luistelukouluopettajana ennen siirtymistäni tanssin pariin.

Tunneillani tärkeää on tanssista nauttiminen, luottamuksen kasvattaminen omaan liikkeeseen ja kehoon sekä kannustavan ja mukaan kutsuvan ilmapiirin luominen. Ajattelen, että tanssitunnille kokoonnutaan oppimaan yhdessä ryhmän kanssa, haastamaan itseään turvallisessa ohjauksessa ja saamaan riemua tanssin ilmaisullisuudesta sekä leikkisyydestä. Kannustan oppilaita kuuntelemaan luovuuttaan sekä kannustamaan toisiaan heittäytymään liikkeen pyörteisiin. Toisaalta kiinnitän paljon huomiota siihen, että harjoitteisiin saa rauhaa keskittyä, jotta omalle keholle sopivat liikeradat löytyvät ja tanssista tulee näin hauskan lisäksi turvallista.

Tervetuloa tanssimaan kanssani!

TANSSIKESKUS FOOTLIGHT KESKUSTA

SALIT: MANSKU 1-4
Mannerheimintie 6 A-B (4.krs.),
00100 Helsinki
Puh: 010 239 7690 / 050 551 3362
Email: studio@footlight.fi
Aukioloajat
Kaikki laskutusasiat hoidetaan Manskun oppilastoimistossa, sähköposti  laskutus@footlight.fi
TANSSIKESKUS FOOTLIGHT LEPPÄVAARA

SALIT: LEPPIS 1-3
Konstaapelinkatu 4
(Kauppakeskus Galleria 2. krs.)
02650 Espoo
Puh: 050 373 1951
Aukioloajat 
Leppiksessä toimii täyden palvelun tanssitarvikeliike, joka palvelee kaikissa tarvikkeisiin liittyvissä kysymyksissä.
TANSSIKESKUS FOOTLIGHT LAUTTASAARI

SALIT: LAUTTIS 1-3
Itälahdenkatu 18A, 2. kerros
00210 HELSINKI
Aukioloajat 
TANSSIKESKUS FOOTLIGHT ROIHUVUORI 

Porolahden peruskoulu, Roihuvuorentie 2, liikuntasali


TANSSIKESKUS FOOTLIGHT 
LAAJASALO

Borgströminmäen asukastila, Föglönkuja 1 (Kruunuvuorenranta) 

Laajasalon peruskoulun liikuntasali, Holmanmoisionpolku 1
TANSSITARVIKELIIKE 
FOOTLIGHT JA NETTIKAUPPA
Yrjönkatu 25, 00100 Helsinki
Konstaapelinkatu 4, 02650 Espoo

Yhteistyökumppanit

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram