Margarita Susi

// Baletti //

Margarita aloitti tanssijan uransa Pietarissa Vaganovan Balettiakatemiassa 8-vuotiaana. Balettikoulun ohessa hän on osallistunut ammattilaisten rinnalla balettiesityksiin klassisena balettitanssijana ja karakteritanssijana. Hän valmistui Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksesta vuonna 2011, samalla toimien vierailevana tanssijana Kansallisoopperan teoksissa. Tanssijana Margarita on toiminut yhteensä 7:ssä eri maassa (mm. Suomen Kansallisooppera, Ballet Classique de Paris, Saint-Petersburg Ballet Theatre, Kuopion Kaupungin Teatteri), ja myös toiminut esiintyjänä useissa taideprojekteissa Suomessa ja ulkomailla.

Vuonna 2018 Margarita valmistui tanssinopettajaksi Savonia AMK:lta. Korkeakoulukoulutus yhdistää kasvatus- ja kulttuurialaa. Hän on suorittanut myös opintoja Accademia Nazionale di Danza (Rooma) sekä Escola Superior de Danca (Lissabon). Opinnoista hän innostui nyky- ja modernitanssin teknikoista, joiden kautta kehon toiminnan ja ilmaisun taidot vahvistuivat sekä sai uutta näkökulmaa balettitekniikkaan ja sen opettamiseen. Hän on toiminut klassisen baletin ja modernintanssinopettajana sekä koreografina yli 6 vuotta Suomessa ja Espanjassa (Ballet Ruso Barcelona). Sekä tanssijana että pedagogina Margarita arvostaa puhtautta, ilmaisua  ja rohkeutta tanssissa.

"Tiedän, että jokainen opiskelijani on ainutlaatuinen. Kunnioitan opiskelijoiden yksilöllisiä kehonrakenteita ja pyrin löytämään jokaiselle sopivaa lähestymistapaa. Vaikka olen tarkka opettaja, uskon että jokainen pystyy tanssimaan ja kehittämään taitojansa. Kannustan oppilaitani kokeilemaan, löytämään oman tyylinsä ja kasvamaan tanssijana!"

TANSSIKESKUS FOOTLIGHT KESKUSTA

SALIT: MANSKU 1-4
Mannerheimintie 6 A-B (4.krs.),
00100 Helsinki
Puh: 010 239 7690 / 050 551 3362
Email: studio@footlight.fi
Aukioloajat
Kaikki laskutusasiat hoidetaan Manskun oppilastoimistossa, sähköposti  laskutus@footlight.fi
TANSSIKESKUS FOOTLIGHT LEPPÄVAARA

SALIT: LEPPIS 1-3
Konstaapelinkatu 4
(Kauppakeskus Galleria 2. krs.)
02650 Espoo
Puh: 050 373 1951
Aukioloajat 
Leppiksessä toimii täyden palvelun tanssitarvikeliike, joka palvelee kaikissa tarvikkeisiin liittyvissä kysymyksissä.
TANSSIKESKUS FOOTLIGHT LAUTTASAARI

SALIT: LAUTTIS 1-3
Itälahdenkatu 18A, 2. kerros
00210 HELSINKI
Aukioloajat 
TANSSIKESKUS FOOTLIGHT ROIHUVUORI 

Porolahden peruskoulu, Roihuvuorentie 2, liikuntasali


TANSSIKESKUS FOOTLIGHT 
LAAJASALO

Borgströminmäen asukastila, Föglönkuja 1 (Kruunuvuorenranta) 

Laajasalon peruskoulun liikuntasali, Holmanmoisionpolku 1
TANSSITARVIKELIIKE 
FOOTLIGHT JA NETTIKAUPPA
Yrjönkatu 25, 00100 Helsinki
Konstaapelinkatu 4, 02650 Espoo

Yhteistyökumppanit

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram