Inger Kauremaa

// Commercial Dance, Hip Hop, Lastentanssi, Show, Street //

Inger on luova tekijä, joka inspiroi ympärillä olevia pääsemään tavoitteisiinsa. Oli sitten tavoitteena laadukas tekniikka tai tanssin nautinto.

”On kiinnostavaa nähdä jokaisen oma väritys liikkeessä. Tekniikka ja tämä väritys ovat silmissäni samalla viivalla. Näitä aiheita käsitellään myös tunneilla.”

Inger opiskeli Tampereen konservatorion ammatillisissa opinnoissa. Opinnoissa syvennyttiin nykytanssiin ja show-tanssiin. Lisäksi tietoutta kertyi luovien opintojen puolelta ja tanssin teoriasta. Hänelle onkin tärkeää jakaa tanssilajien perustaa ja tekniikkaa eteenpäin, samalla syventyen jokaisen ominaiseen liikkeeseen. Nykytanssin ja show-tanssin ohella harjoittelu on painottunut commercial- lajeihin. Kaupalliset lajit ja katutanssilajit ovatkin olleet päälajeina vuosia. Aiemmat musiikin opinnot tukevat näitä ja groove virtaa suonissa. Ingerin intohimona onkin musiikin ja liikkeen yhteys.

Esiintymiskokemusta on kertynyt teattereista ja kameran edessä työskennellessä. Inger haluaa jakaa konkreettisia työelämän vinkkejä tunneilla ja pohjaa myös harjoittelua siihen.

Hänellä on myös I-tason valmentajakoulutus voimistelun puolelta. Hän on aiemmin toiminut joukkuevoimistelu valmentajana ja tuomarina. Lisäksi akrobatia, rytminen voimistelu ja jalkapallo ovat olleet osana valmennettavia lajeja. Jokaisesta lajista on jäänyt matkaan tekniikoita, joita pääsee hyödyntämään opettaessa.

Tärkeää on turvallisemman tilan periaatteet. Kaikkia kohdellaan hyväksyen ja tasa-arvoisesti tunneilla. Tanssitunnit toimivatkin yhteisöllisinä hetkinä tanssista nauttivien kanssa.
Tervetuloa oppimaan ja nauttimaan!

TANSSIKESKUS FOOTLIGHT KESKUSTA

SALIT: MANSKU 1-4
Mannerheimintie 6 A-B (4.krs.),
00100 Helsinki
Puh: 010 239 7690 / 050 551 3362
Email: studio@footlight.fi
Aukioloajat
Kaikki laskutusasiat hoidetaan Manskun oppilastoimistossa, sähköposti  laskutus@footlight.fi
TANSSIKESKUS FOOTLIGHT LEPPÄVAARA

SALIT: LEPPIS 1-3
Konstaapelinkatu 4
(Kauppakeskus Galleria 2. krs.)
02650 Espoo
Puh: 050 373 1951
Aukioloajat 
Leppiksessä toimii täyden palvelun tanssitarvikeliike, joka palvelee kaikissa tarvikkeisiin liittyvissä kysymyksissä.
TANSSIKESKUS FOOTLIGHT LAUTTASAARI

SALIT: LAUTTIS 1-3
Itälahdenkatu 18A, 2. kerros
00210 HELSINKI
Aukioloajat 
TANSSIKESKUS FOOTLIGHT ROIHUVUORI 

Porolahden peruskoulu, Roihuvuorentie 2, liikuntasali


TANSSIKESKUS FOOTLIGHT 
LAAJASALO

Borgströminmäen asukastila, Föglönkuja 1 (Kruunuvuorenranta) 

Laajasalon peruskoulun liikuntasali, Holmanmoisionpolku 1
TANSSITARVIKELIIKE 
FOOTLIGHT JA NETTIKAUPPA
Yrjönkatu 25, 00100 Helsinki
Konstaapelinkatu 4, 02650 Espoo

Yhteistyökumppanit

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram