Felicia Karrenberg

// Commercial Dance //

Felicia Karrenberg on seurannut intohimoaan lapsuudesta asti ja se on aina ollut tanssiminen. Alusta asti siitä muodustui Felicialle rakas harrastus ja sitten kehittyi ammatiksi.

Felicia on lämminsydäminen ja kannustava tanssinopettaja. Hän valmistui Scandinavian Dance Academysta keväällä 2020, Tukholmassa. Tanssitausta koostuu kilpailemisesta, monipuolisesta treenaamisesta, EK-ryhmistä Footlightissa ja muissa tanssikouluissa. Felician pää tanssityylit ovat Commercial/FeminineVibe, Show, HipHop. Felicia pyrkii aina saamaan lajaa kokemusta ja on treenannut eri tanssilajeja myös kansainvälisellä areenalla esimerkiksi Lontoossa. Felicia on tanssijana erittäin luova, energinen ja vahva. Tanssityylit jotka ovat rakentaneet ja inspiroinut häntä tanssijana ja tanssinopettajana ovat Show tanssi, Hiphop, Baletti, Jazz, Latino, Heels, Dancehall, Commercial, eri Street tyylejä. Hän hallitsee useita tanssityylejä, monipuolisen treenaamisen ansiosta. Felicia on myös saanut tanssi- ja esiintymiskokemusta ollessaan mukana musikaaleissa, Svenska Teatterilla.

Tunneilla on tärkeää että aina antaa kaikkensa koska silloin kehittyy tanssijana. Oppilaiden kehittyminen on ilo nähdä, ja sitä tulee jokainen oppilas saavuttamaan koska Felicia on aktiivinen antamaan palautetta ja kannustamaan. Hän haluaa opettaa oppilaitaan saavuttamaan tavoitteitaan.Tanssitunnit koostuu energiasta, voimasta ja hyvän olon tunteesta. Tanssin tunneilmaisu tunneilla on tärkeää, sitä treenataan saadakseen tunnetta miten tanssitaan esityksissä, artistien kanssa ja musiikkivideoissa. Pidetään hauskaa ja kannustetaan toisiamme.

TANSSIKESKUS FOOTLIGHT KESKUSTA

SALIT: MANSKU 1-4
Mannerheimintie 6 A-B (4.krs.),
00100 Helsinki
Puh: 010 239 7690 / 050 551 3362
Email: studio@footlight.fi
Aukioloajat
Kaikki laskutusasiat hoidetaan Manskun oppilastoimistossa, sähköposti  laskutus@footlight.fi
TANSSIKESKUS FOOTLIGHT LEPPÄVAARA

SALIT: LEPPIS 1-3
Konstaapelinkatu 4
(Kauppakeskus Galleria 2. krs.)
02650 Espoo
Puh: 050 373 1951
Aukioloajat 
Leppiksessä toimii täyden palvelun tanssitarvikeliike, joka palvelee kaikissa tarvikkeisiin liittyvissä kysymyksissä.
TANSSIKESKUS FOOTLIGHT LAUTTASAARI

SALIT: LAUTTIS 1-3
Itälahdenkatu 18A, 2. kerros
00210 HELSINKI
Aukioloajat 
TANSSIKESKUS FOOTLIGHT ROIHUVUORI 

Porolahden peruskoulu, Roihuvuorentie 2, liikuntasali


TANSSIKESKUS FOOTLIGHT 
LAAJASALO

Borgströminmäen asukastila, Föglönkuja 1 (Kruunuvuorenranta) 

Laajasalon peruskoulun liikuntasali, Holmanmoisionpolku 1
TANSSITARVIKELIIKE 
FOOTLIGHT JA NETTIKAUPPA
Yrjönkatu 25, 00100 Helsinki
Konstaapelinkatu 4, 02650 Espoo

Yhteistyökumppanit

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram