Valitse sivu

Ei Vilkku vaan toivon Majakka

Rehtorin blogiteksti
(löytyy myös Tainalandia-sivuilta)

En suostu pelkäämään- en mitään tästä kaikesta. Eniten minua pelottaa ajatus siitä, mitä tämä kaikki tekee yhteiskunnallemme. Tämä ei tietenkään tarkoita, että suhtautuisin välinpitämättömästi virustilanteeseen, ei tietenkään. Se tarkoittaa sitä, että haluan elää myös vuoden 2020 ajan siten, että siitä jää mieleen muutakin kuin pelko ja painostava olo. Ne tulevat kaupan päälle ihan pyytämättäkin.

Eilen syttyi toivon majakka. Lopetin tuntini yhdeksältä. Tunti oli edistyneiden steppi, joka on minulle jo tuttujen tapaamista (oppilaat käyneet tunneillani jotain 10-30 vuoden ajan). Treenit sujuvat aina sekalaisten sutkausten ja yleisen huumorin siivin. Hikeäkin pukkaa pahasti otsaan. Tunnin jälkeen juttelin yhden oppilaani kanssa, joka oli varsin tuohtunut/peloissaan siitä, että nyt jälleen mediassa kerrotaan rajoitettavan aikuisten harrastustoimintaan. Oppilaani huokasi tuskastuneena: ”Oli kyllä todella mustaa koko kevät. Asun yksin, olin etätöissä eikä voinut harrastaa. Ei ollut tosiaankaan helppoa henkisesti selvitä tuosta. Nyt on paljon parempi, kun saa edes tanssia.” Olen aivan samaa mieltä. Nyt pitäisi jo ryhtyä miettimään aihetta mitä sitten kun… Nyt pitää pelastaa jo koko yhteiskunta; yritykset, työpaikat, ravintolat, harrastustoiminta ja kaikki, mihin osallistuimme ennen koronan rantautumista. Erityisesti pitää pelastaa meidät kaikki siltä, että lamaannumme ja lopetamme elämisen sekä olemisestamme nauttimisen. Zombit eivät saa vallata katujamme.

Tottakai on kamalaa, että tähän pahuksen virukseen on menehtynyt paljon ihmisiä, mutta yhtä kamalaa on, jos noiden kuolemien/sairastumisten ehkäisemisen tuloksena syntyy surua, yksinäisyyttä ja lisää kuolemia. Ei Ei Ei. Nyt ei saa pelätä vaan pitää olla tarkkana ja miettiä, mikä on se, mikä tuo iloa elämään ja miten se tehdään niin, ettei synny tartuntoja. Ei holtitonta heilumista vaan tarkkaa toimimista.

Keskusteltuani tämän oppilaani kanssa, törmäsin matkalla kotiin vielä kahteen balettioppilaaseemme. Tuntui todella mukavalta kuulla, että heidän mielestään olemme onnistuneet hyvin tuossa turvaväliajattelussamme. Salimme ovat suuria ja ilmastoituja, ei siis mitään virusloukkuja. Olemme varanneet vähintään 5 m2/ tanssija ja balettitunneilla tankotilaa 1,5 m jokaiselle. Näin turvavälit on varmuudella säilytettävissä. Koska olemme jo kahden vuosikymmenen ajan panostaneet tiloihimme, ovat myös aulamme  tilavia, eikä tunnille mennessäkään tule ruuhkaa. Pukuhuoneiden käytön voi säädellä niin, että ei tarvitse olla ”pylly vasten pyllyä”. He siis kokivat hyvin turvalliseksi ja pelkovapaaksi tunnille osallistumisen. Kiitosta sain myös koulumme päätöksestä antaa kevään lähiopetuksen tunneista hyvitystunnit eli oppilaat ovat voineet käyttää nuo keskeytyneet tunnit pois syksyllä. Ei tätä tanssinopetusta oikein voinut tehdä etänä. Kenen olohuoneessa mahtuu tekemään piruetit ja isot hypyt tai kenen eteisessä on tilaa juosta ”salin poikki”. Kyllä näihin tarvitaan treenisali, opettaja ja kiva ryhmä.

Me myös päätimme kaikesta huolimatta järjestää oppilaillemme mahdollisuuden osallistua kauden päätösnäytökseen, keväällä nuo jäivät tanssimatta. Taiteenperusopetukseen esiintyminen kuuluu oleellisena osana, mitä varten treenaamme, jos emme pääse esiintymään? Oppilaat ovat ottaneet tiedon ilolla vastaan. Nyt mietimme vastuullista tapaa nuo esitykset järjestää. Se tarkoittaa riittäviä pukuhuonetiloja, yleisömäärän puolitusta ja mahdollisesti muita järjestelyjä, mutta me selviämme ja onnistumme kyllä. Emme toki onnistu yksin, tarvitsemme teitä ja tukeanne.

Maskit päälle ja katsomoon tai kahvi kourassa sohvalle nauttimaan esityksistämme. Yksi asia on kuitenkin varma: We dance better together!

Näytöksiä odotellessa!